torstai 9. toukokuuta 2013

Mmm... mantelimaitoa!

Tutustuin mantelimaitoon jo kymmenen vuotta sitten ja tein siitä silloin tällöin valtavan hyvää smoothieta erään tuolloin löytämäni ohjeen avulla, mutta sittemmin jotenkin unohdin tuon mainion juoman. Viime vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt mantelimaidon uudestaan ja hyvä niin, sillä se on tosi hyvää! Yksi jos toinenkin pirtelöni valmistuukin nykyään sen pohjalle :)

    
Mantelimaito on siksikin loistava juoma, että sitä voivat nauttia myös he, joille lehmänmaito ei sovi. Manteleista on myös todella helppo tehdä maitoa itse. Sen kun vain liottaa mantelit yön yli ja blendaa ne sitten veden kanssa. Valmiinakin mantelimaitoa nykyään kyllä jo saa, kun vain tietää mistä etsiä. En ainakaan itse ole ihan joka marketista kyseistä juomaa nimittäin löytänyt. Mutta edelleen, sitähän saa helposti tehtyä myös itse ;)

Mantelimaito 

1-1,5 dl manteleita (käytin itse luomulaatuisia marcona-manteleita)
2-2,5 dl vettä

Liota mantelit yön yli ja blendaa ne sitten veden avulla maidoksi. Siivilöi lopuksi pilkkoutumaton massa pois. Itse jätän usein senkin osan manteleista, joka ei mene silpuksi pirtelöihini, mutta jos haluat aivan tasaisen samettista juomaa, kannattaa maito siivilöidä.


Tässä vielä se ohje, johon kymmenen vuotta sitten tykästyin. Mantelimaidosta voi kuitenkin toki hurauttaa myös minkä tahansa muunkin pirtelön :)
 
Mansikka-banaanipirtelö

1,5 dl manteleita
2 dl vettä
1-2 dl pakastettuja mansikoita
1 pakastettu banaani

Valmista ensin edellisen ohjeen mukaan mantelimaito ja laita sitten sen joukkoon loput ainekset. Sitten vaan kaikki sekaisin. Tämä pirtelö on aika makeaa ja toimii siis enemmänkin herkkujuomana kuin esimerkiksi aamupalana. Jos teet juomasta paksumpaa, se on itse asiassa vähän kuin sorbettia!

Aurinkoista helatorstaita <3

2 kommenttia:

  1. Uskaltaiskohan mantelikammoinenkin kokeilla ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Jos ja kun teet mantelimaidosta pirtelön, mantelit eivät edes juuri maistu. Tai siis eivät maistu ainakaan samalta kuin jos söisit ne sellaisenaan :)

      Poista

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)