maanantai 30. syyskuuta 2013

Korresin huulipunakynä

Sain testiin Korresin uuden huulipunakynän (Twist Lipstick), jonka sanotaan olevan all-in-one-huulipuna. Se sisältää kosteuttavaa vadelmaöljyä ja lisäksi kynän luvataan antavan huulille antioksidanttista suojaa ja jättävän niihin kiiltävän värin. 


Korreshan on kreikkalainen kosmetiikkamerkki. Sillä ei ole luonnonkosmetiikan sertifikaattia, mutta kaikkien Korresin tuotteiden sanotaan olevan pitkälti kehitelty luonnollisten raaka-aineiden pohjalta ja ne voidaan Korresin nettisivujen mukaan jakaa lääkinnällisiin yrtteihin, kreikkalaisiin kasveihin, ruokaraaka-aineisiin ja tehokkaisiin luonnollisiin aktiivisiin ainesosiin. Merkki välttää kemiallisten ainesosien, kuten mineraaliöljyjen, silikonien, parabeenien, propyleeniglykolin ja etanoliamiinien käyttöä.


Itse olen kokeillut Korresia vain satunnaisesti, mutta etenkin meikkiensä osalta Korres on minusta kiinnostava ja siksi päätin testata tuota huulipunakynän nude-sävyä Innocence, jonka luonnollisuuteen tykästyin. Kaikkiaan Twist Lipstickejä on saatavilla neljää eri sävyä.

Tykkään erityisesti kynässä siitä, että se on samalla hoitava; etenkin näin talvea kohti huuleni kuivuvat. Onkin kätevää, että huulirasva on samalla sävyttävä. Ja Korresin huulipunakynää voi minusta hyvällä omallatunnolla kutsua sävyttäväksi huulirasvaksi, sillä se tuntuu huulilla melko samalta kuin huulirasva, eli pehmentää kuivat huulet kivasti.


 Plussaa annan myös siitä, ettei kynää tarvitse erikseen terottaa: päätä tulee näkyviin tarvittaessa lisää, kun  väripuikkoa kiertää sen toisesta päästä. Ihan kelpo huulipuna siis :)
   
Tässä huulillani Korresin huulipunakynän sävy Innocence.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ratsastusmatka Azoreille

Kerroin kesäkuun alussa olleeni lomamatkalla, mutten kertonut silloin vielä missä. Nyt on vihdoin aika palata toukokuun lopun tunnelmiin eli Azoreille, São Miguelin saarelle :)


Olin saarella viikon mittaiselle ratsastusmatkalla ja voin lämpimästi suositella paikkaa kaikille, mutta aivan erityisesti niille, jotka haluavat kokeilla ratsastamista tai ovat sitä harrastaneet jo pidemmän aikaa. Quinta da Terçan tila, jossa vietin viikkoni, oli aivan mielettömän mukava ja lämminhenkinen paikka. Tilaa pitää aivan ihana ruotsalainen pariskunta. Tallille voi mennä joko yksittäiselle ratsastustunnille tai vaellukselle (jos olet esimerkiksi omatoimimatkalla saarella) tai tehdä kuten itse tein ja lähteä sinne viikon mittaiselle täysihoitolomalle. Quinta da Terça tekee yhteistyötä mm. Hidden Trails -nimisen matkanjärjestäjän kanssa ja itse varasin matkani juurikin Hidden Trailsin kautta.

Tässä postauksessa matkani on tiivistettynä muutamaan kuvaan (yhteensä kuvia taisi kertyä useampi sata.. :). Jos kiinnostuit, voit lukea tarkemmin lomaviikostani parhaillaan kaupoissa myynnissä olevasta FIT-lehden numerosta 10/2013, alkaen sivulta 42 :) 

Capitão moikkaa aasia :)





Lehmät möllötti meitä matkalla monessa kohtaa :) Universo ei niistä piitannut.
Chico ruokatauolla <3

Huoneen avain :)



Piknik-tauko!
Capitãosta tuli heti toinen lempihevosistani <3


Toinen lempparini, Chico, ja minä Kaksoisjärven rannalla.

Voi että on ikävä tuonne! Erityisesti ikävöin Capitãoa ja Chicoa, jotka sulattivat kyllä sydämeni niin täysin, ettei mitään rajaa <3 Vaikka toisaalta matkasta jäi kuume lähteä jonnekin muuallekin samantyyppiselle ratsastusmatkalle, voisin aivan hyvin mennä joskus myös takaisin Azoreille, sillä niin ihana paikka Quinta da Terça kyllä oli ihmisineen, hevosineen,  ruokineen kaikkineen

Kiitos siis erityisesti viikosta vielä Christinalle (joka kokkasi vieraille, piti älyttömän hyvän ja opettavan tunnin maneesissa tulopäivänä ja muutenkin piti meistä vieraista hyvää huolta viikon aikana) ja Claudelle (joka tarjoili ruoan ja viihdytti tarinoineen) sekä tietenkin Dianalle ja Jolienelle, jotka vetivät maastoreitit, unohtamatta tietenkään myöskään tallityöntekijöitä Linoa ja Ruita, jotka kuljettivat hevoset lähtöpaikkaan ja auttoivat satulavöiden yms. kanssa :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Takaisin lähtöruutuun

Se on jännä juttu, miten esimerkiksi muodissa menneet vuosikymmenet tulevat aina tasaisin väliajoin uudestaan trendikkäiksi. Hieman päivitettynä ja höystettynä moderneilla näkökulmilla tosin, mutta kuitenkin aina tietyn ajan kuluttua palataan uudestaan johonkin menneeseen vuosikymmeneen. Kun aloin pohtia mistä se johtuu, aloin pohtia kehitystä ylipäätään ja sitä, voiko ihminen loputtomiin keksiä uusia juttuja. Eikö helpompaa ole juuri vain päivittää tai parantaa jotain jo keksittyä? 

Tähän liittyy myös se trendi, joka on nyt vallalla ruokakulttuurissa: palataan lähtöruutuun. Kun asiaa ajattelee, se tuntuu hyvin luonnolliselta kehityskululta. Muutenkin olen sitä mieltä, että kasvua ei voi jatkua loputtumiin minkään alan tai asian kohdalla. Ruoan teollinen tehotuotanto oli tietenkin välttämätöntä silloin, kun ihmisiä alkoi äkkiä ollakin enemmän kuin aiemmin ja täytyi löytyä keino ruokkia jokainen nälkäinen suu. Yhteiskuntien rakenteen muutos toi tullessaan myös uusia haasteita ruoan valmistuksen kannalta. Kun naiset siirtyivät kotoa työelämään, heillä ei ollut enää aikaa ruoanlaittoon yhtä paljon kuin ennen. Tätä ongelmaa paikkaamaan kehitettiin sitten einekset ja puolivalmisteet. 

Perttulasta haettuja luomumunia.

Kun maailma muuttuu, muutos tuo tullessaan uusia haasteita, jotka pyritään tietenkin ratkaisemaan. Usein sitten vasta myöhemmin havahdutaan ymmärtämään ja huomaamaan, että alunperin hyviltä vaikuttaneet ratkaisut osoittautuvatkin huonoiksi. Tai niillä onkin ehkä sellaisia vaikutuksia, joita ei ole osattu ennakoida. Kuten nyt vaikka se, että teollisessa ruoantuotannossa ruoasta tulee ravinneköyhempää ja siihen lisätään suuriakin määriä lisä- väri- ja muita aineita, jotka eivät välttämättä ole hyväksi kehoillemme. 

Nykyään, kun ruoantuotanto on niin pitkälle teollistettu kuin se on, oli vain ajan kysymys, milloin sitä vastaan nousee vastarintaliike. Tuo vastaliike on tietenkin luomu- ja lähiruoan suosion nousu ja pienten tuottajien tilat. Tavallaan olemme siis palaamassa lähtöruutuun, sinne lähes omavaraiseen mummonmökkiin. Voisi siis varmasti sanoa, että myös monien nykyajan ihmisten käsitys luksuksesta ja herkkuruoasta on muuttunut täysin tämän trendin johdosta. 

Kanoja, joiden munia ostin :)

Nykyajan luksus on nimittäin ainakin minulle ruoan ja monen muunkin asian kohdalla jotain sellaista, mikä vielä 1900-luvun alussa eläneille ihmisille oli ihan peruskauraa: olin esimerkiksi aivan täpinöissäni, kun pääsin käymään mieheni veljen perheen naapureiden luona. Heillä on pari lehmää, pari hevosta, kolme sikaa, kanoja, kukkoja ja koiria, mutta he käyvät kuitenkin päivätyössä. Oli ihanaa päästä taputtelemaan ja rapsuttamaan pihan eläimiä ja samalla pääsin miettimään tuota osittaista omavaraisuutta. Toisaalta, katsellessani sikojen iloista kirmailua laitumellaan talon emännän puhuessa samalla heidän joulupöytänsä tulevasta luomukinkusta, mietin, että itse en varmaan pystyisi syömään eläintä, jota olen rakkaudella ensin pitkään hoitanut.... No, onneksi minun ei tarvitse tehdä tuollaisia ratkaisuja. Vierailu huipentui siihen, että sain ostaa heiltä aamulla munittuja luomukananmunia. Mikä voisi olla parempaa, kuin omalla pihalla vapaana elävien kanojen munista tehty munakas? Kyllä, se jos mikä, on mielestäni nykyään luksusta. 

Luksusta oli myös se, että sain tammikuussa syntymäpäivälahjaksi ystävältäni itse kudotut villasukat. Niin se vain maailma muuttuu. Kun elää keskellä yltäkylläisyyden yhteiskuntaa aikana, jolloin voi vain kävellä kauppaan ja ostaa sitä, mitä kulloinkin haluaa, arvostus tavaraa ja hyödykkeitä kohtaan laskee kummasti. Kun kaikkea mahdollista on saatavilla liikaakin, alkaa kaivata jotain merkityksellisempää, puhtaampaa, ravitsevampaa ja no, alkuperäisempää. Sitä alkaakin arvostaa kaikkea sellaista, jonka saamiseen tai tekemiseen joutuu näkemään vaivaa. Ja edelleen, minusta on ihan hullu ajatus, että kaikkea pitäisi olla koko ajan enemmän ja enemmän, suurempana ja suurempana ja että koko ajan pitäisi ansaita myös enemmän ja enemmän rahaa. Miksi ihmeessä? Eihän se tee kenestäkään lopulta sen onnellisempaa. 

Lahjaksi saamani villasukat, jotka olivat ahkerassa käytössä viime talvena.

Tärkeämpää olisi mielestäni keskittyä pienempään määrään ja itselle aidosti merkityksellisiin asioihin, kuten vaikkapa ihmissuhteisiin. Ja ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa (esimerkiksi ruokaa), kierrättää, eikä aina vain ostaa uutta ja luopua muutenkin kaikesta ylimääräisestä hössötyksestä ja etenkin ylimääräisestä tavarasta. Sillä vähemmälläkin oikeasti pärjää. Itse haluan ainakin panostaa enemmänkin aineettomiin asioihin, kuten ystäviin ja perheeseen, matkustamiseen, itseni hemmotteluun ja hoitamiseen (esim. kampaajan ja kosmetologin palveluihin) sekä ravinteikkaaseen ja puhtaaseen ruokaan.           

lauantai 14. syyskuuta 2013

Sandron kulman lounasbuffet

Kävin eilen ystäväni kanssa syömässä Sandron kulmassa. Ravintola oli itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta iloinen sellainen. Kasvispainotteinen buffetmenu oli ihan älyttömän hyvä ja tykkäsin paljon myös ravintolan etnishenkisestä sisustuksesta! Ruokaa oli paljon ja se oli oikeasti niin hyvää, että tulin syöneeksi hieman liikaakin... :) 


Sandrossa tarjoillaan viikonloppuisin kasvisbrunsseja, sellaista pitää kyllä myös joskus käydä kokeilemassa! Ainoa miinus paikassa oli ehkä vain se, että koska se oli pahimpaan ruuhka-aikaan (lounasaikaan siis) melko täysi, sisällä oli aika kuuma. Toisaalta minua se ei suuremmin häirinnyt, koska olen ainainen vilukissa. Voisin kuitenkin kuvitella, että joku kuumaverisempi kokisi asian häiritsevänä. 


Plussaa annan taivaallisen hyvän ruoan lisäksi myös siitä, että paikka oli lapsiystävällinen. Vaikka syömässä oli jo valmiiksi muitakin pieniä lapsia, myös ystäväni 10 kuukauden ikäiselle tyttärelle oli syöttötuoli tarjolla.

Ihastuin täysin näihin keittokulhoihin! Aivan ihanat, mistähän näitä saisi? 


 Aurinkoista syyskesän viikonloppua kaikille <3 Nautitaan täysillä tästä ihanasta ilmasta nyt kun sitä vielä riittää!

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tärkeintä on.... rakkaus

Olen viime aikoina ollut suurten juttujen äärellä. Niiden teemojen, joita elämän suuriksi kysymyksiksikin voisi kutsua. Tähän inspiraatiota on antanut pari viikkoa sitten Ylellä startannut Docventures. Ihan loistava ohjelma muuten, en voi kuin suositella mitä lämpimimmin! :)

Ohjelmassa Madventuresista tuttu kaksikko, Riku ja Tunna, johdattavat yleisön aluksi viikon teemaan. Teemoja on yhteensä 12 ja niiden tiimoilta katsotaan isäntäkaksikon valitsemia dokkareita, joiden ideana on koota tiukka paketti ajatuksia herättäviä näkökulmia, ajatuksella mitä jokaisen tulisi tietää maailmasta.



Jokaisessa jaksossa on myös asiantuntijavieras. Hänen (sekä kotiyleisön) kanssaan katsotaan viikon dokumentti ja lopuksi keskustellaan aiheesta.

Viime viikon jakso käsitteli taloutta. Mutta oli Four Horsemen muutenkin todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä! 

Kun sitten seuraavana päivänä katsoin elokuvaa nimeltä Australia, tajuntaani iski ajatus, joka ehkä kuulostaa kovin kliseisen naurettavalta. Itsestäänselvyydeltäkin ehkä. Mutta silti, vaikka tuo tieto on ollut minunkin silmieni edessä koko ajan (esimerkiksi Ilkka Tyynelä puhui samasta asiasta), en ole nähnyt sitä kunnolla. Tai ainakaan ymmärtänyt kunnolla, siitäkin huolimatta, että luulin ymmärtäneeni. Kun tajusin, oloni olikin siksi vähän kuin hevosella, jolta otetaan laput silmiltä ja yhtäkkiä se näkeekin koko näkökentänttänsä laajuudelta, eikä vain juuri ja juuri eteensä. Mutta kai se vain niin on, että ihminen tarvitsee kertausta :)

Four Horsemen -dokumentti käsitteli tämän maailman suurta ongelmaa eli rahan ja vallan ahneutta. Siinä esitettiin kuitenkin myös ajatus, johon törmää myös aika monissa kirjoissa ja elokuvissa: millään muulla ei lopulta ole merkitystä kuin toisilla ihmisillä. Eli siis kiintymyksellä, rakkaudella ja yhteistyöllä. Elämä on tyhjää ja merkityksetöntä, jos ei ole ketään, kenen kanssa jakaa ajatuksiaan, onneaan tai suruaan. 



Ehkäpä siis vain yhteistyön kautta ihmiskunta voi menestyä ja elää hyvinvoivana. Mutta jos jokainen tavoittelee vain omaa etuaan, ei kyllä päästä kovin pitkälle. Silloin kuvaan tulee nopeasti mukaan myös kateus, negatiivisuus ja halu tuhota kilpailijat keinolla millä hyvänsä. Uskallan kuitenkin väittää, että kateus ja oman edun tavoittelu toisten onnistumisen kustannuksella eivät kuitenkaan lopulta tee ketään onnelliseksi, päinvastoin. 

Jos taas yhä useampi suhtautuisikin elämään niin, että yksi sen tarkoitus on rakastaa, moni ihminen voisi todennäköisesti paljon paremmin. Tekemällä läheiset onnellisiksi, tulee nimittäin itsekin onneliseksi. Teoriassahan se on helppoa, käytännössä ehkä mahdotonta (siis se, että kaikki omaksuisivat tämän ajatuksen). Joka tapauksessa asiaan voi vaikuttaa ainakin omalta osaltaan ja jo se on minusta paljon. 

Siispä, jatkossa pyrin entistäkin tarmokkaammin tietoisesti siihen, että jos voin ilahduttaa edes yhden ihmisen päivää, saada jonkun hymyilemään tai tuntemaan olonsa paremmaksi, en ole elänyt turhaan! :)        

perjantai 6. syyskuuta 2013

Suklaaunelma

Mmmmm, suklainen pirtelö maistuu aina! Tässä tämän hetkinen suosikkini, josta myös muun muassa eräs ystäväni tykkää kovasti :) Pirtelö toimii makeutensa ansiosta sekä välipalana että herkkuhetkenä.



Suklaaunelma

1 luomubanaani
riisimaitoa 
kourallinen cashew-pähkinöitä
2-3 rkl raakakaakaota
3-4 rkl macaa
1 rkl hampunsiemeniä
1 rkl MSM-jauhetta
2 rkl chia-siemeniä
1 tl Ashwagandha-yrttijauhetta
reilusti aitoa vaniljaa rouheena
chiliä

Ja kaikki taas tuttuun tapaan vain sekaisin blenderissä! Halutessaan pinnalle voi ripotella vielä esimerkiksi chiliä tai kaakaonibsejä koristeeksi.