maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kevättalven parhaat kosteuttajat

Pahin kylmyys ja talvi taitaa olla jo taittunut, mutta haluan silti kirjoittaa sanasen hyviksi havaitsemistani ihon tehokosteuttajista. Ihoni janosi kosteutta, kun tulimme helmikuun alussa takaisin koti-Suomeen kolmen viikon aurinkokylvyn jälkeen. Huomasin selvästi, miten etenkin kasvojen iho alkoi kuivua ja kiristää poskipäistä. Muualta kropasta iho alkoi hilseillä. 

Ajattelin, että nyt on täydellinen hetki testata, missä voiteessa on oikeasti potkua - tilanne nimittäin todella vaati tehokasta settiä. Otin siis käyttöön Sophien ihoöljyn lisäksi ostamani Burt's Beesin Honey & Milk -kosteusvoiteen vartalolle sekä jo syksyllä testiin saamani Mádaran ja Noora Shinglerin yhteistyössä kehittämän pihlaja DD-voiteen kasvoille. 


En viitsi edes kirjoittaa huonoista tai ihan kivoista voiteista, mutta näitä edellä mainittuja purnukoita voi kyllä huoletta kehua. Burt's Beesin Honey & Milk on hieman paksumpaa vartalovoidetta. Sitä on kuitenkin helppo levittää ja se imeytyy ihoon nopeasti. En oikein tykkää sellaisista voiteista, jotka ovat niin tuhteja, että niitä saa hieroa ja hieroa ennen kuin ne imeytyvät ihoon. Sellaisen levittämisessä menee nimittäin huomattavasti enemmän aikaakin kuin sellaisen voiteen, joka imeytyy sulavasti. Puhumattakaan käsivoimista, joita niiden kanssa myös tarvitaan ;) 

Ja voi että, miltä Milk & Honey tuoksuu! Niin pehmeälle, että jos laittaa silmät kiinni voidetta levittäessään voi kuvitella olevansa kietoutunut ylisuureen kasmir-villapaitaan. Mitä tulee tehoon, niin kahden viikon käytön jälkeen vartaloni iho on taas sileä, pehmeä ja hilseetön. Jo parin päivän käytön jälkeen huomasin kyllä jo tuloksia. Tämä voide jää takuulla käyttöön! Tai oikeastaan kiertokäyttöön; minulla on nykyään niin monta lempiluottorasvaa, että kierrätän niitä ihan jo tuoksumaailman vaihtelun vuoksikin :) 



Naaman kiristys loppui puolestaan kahdessa päivässä, kun aloin käyttää pihjala DD-voidetta. Se on tarkoitettu oikeastaan koko kropalle, mutta olen käyttänyt sitä toistaiseksi vain kasvoihin.

 
Pihlaja DD:ssä on nimensä mukaisesti aktiiviaineena pihlajanmarjauutetta, sillä Noora halusi kääntää kuluttajien ja kosmetiikkateollisuuden katseen sellaiseen suomalaiseen lähiraaka-aineeseen, jota ei ole aiemmin totuttu kosmetiikassa näkemään. Voide onkin valmistettu erityisesti Suomen markkinoille. Sen luvataan ehkäisevän ihon kuivumista ja ahavoitumista, suojaavan kylmältä ja viimalta, parantavan rihtuneita huulia, hoitavan ja pehmentävän kynsinauhoja, kyynärpäitä ja muita kuivia ihoalueita. Voide on myös täysin vegaaninen.

Kasvoni ovat rakastuneet pihlaja DD:seen. Olen käyttänyt sitä nyt noin parin viikon ajan ja tuloksista kertoo ehkä parhaiten se, että ystäväni kysyi eilen ollessaan meillä kylässä (minulla ei ollut yhtään meikkiä - olin vain aamulla levittänyt kosteusvoidetta eli pihjala DD:tä), onko minulla BB-voidetta. Kun vastasin, että ei, ainoastaan kosteusvoidetta, hän hämmästyi ja totesi, että onpa ihoni hyvässä kunnossa :)  


Niin muuten, pihlaja DD-voiteessa ei ole väripigmenttejä. Se ei siis tasoita ihon sävyä ja korjaa siten samalla virheitä kuten BB-voide (eli huijaa näyttämään ihon kuntoa todellista paremmaksi). Lyhenne DD tulee sanoista daily defence ja tarkoittaa siis päivittäistä suojaa niin kesällä kuin talvellakin. Voide on vaaleanpunaista, tuoksuu ihanan raikkaalta ja jää myös takuulla arsenaaliini pysyvästi!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)