perjantai 15. marraskuuta 2013

Sophie the Giraffe Baby

Näin viime viikolla unta, jossa esiintyi lelukirahvi. En muista enää tarkkaan, mistä uni kertoi, enkä itse asiassa edes muistanut koko unta siitä kirahvista puhumattakaan, kunnes olin kylässä ystäväni luona ja näin hänen 1,5-vuotiaan tyttärensä huoneessa tutun näköisen kirahvin. Hetken jouduin miettimään, missä hitossa olin nähnyt lelun aiemmin, kunnes tajusin, että no siinä unessa.

Olin hetken täysin ymmälläni: miten ihmeessä olen voinut nähdä lelusta unta, kun en ole sitä ikinä aiemmin nähnyt livenä. Hetken jo ajattelin, että nyt tässä on meneillään jotain todella outoa, kunnes tajuntaani iski, että olin käynyt Big Small Companyn nettikaupassa ja nähnyt todennäköisesti siellä kuvan kyseisestä kirahvista ja sieltä se on jostain syystä pompannut myös uneeni. Hassua, miten alitajunta joskus toimii :)

Kuva: Mildh Press

Noin siis tutustuin ensi kertaa Sophie the Giraffiin. Kyseessä on 1961 Pariisissa syntynyt purulelu, joka on ainoa yli 50 vuotta myynnissä pysynyt vauvojen aisteja aktivoiva lelu. Sophie on myös voittanut vuonna 2009 amerikkalaisen lelualan kattojärjestön ASTRA:n "best toys for kids" -palkinnon 0-12 kuukautisten sarjassa.

Lelu on tehty käsin ja se on muotoiltu lievittämään hampaiden puhkeamisen oireita. Sophie valmistetaan luonnonkumista ja maalataan ruoasta saatavilla pigmenteillä. Lelu täyttää (ja ylittääkin) kaikkien myyntimaidensa tiukat turvallisuuskriteerit. 


Nyt Sophie on ollut inspiraationa uusien, tämän marraskuun aikana lanseerattavien suomalaisten (Alva Organics Oy) Sophie the Giraffe Baby -luonnonkosmetiikkatuotteiden kehittämisessä. Kosmetiikkatuotteet on suunniteltu vastasyntyneiden herkälle iholle ja niissä on vähintään 99 prosenttisesti luonnollista alkuperää olevia ainesosia. Ne lupaavat vahvistaa, tukea ja rauhoittaa ihon omia toimintoja. Esimerkiksi vauvaöljyä voi käyttää vauvan ihon kosteutukseen, puhdistamiseen, kylpyveden pehmentämiseen sekä hierontaan. Ja mikä parasta, tuote sopii myös aikuisille :)

Olen käyttänyt testiin saamaani Sophie the Giraffe Baby Oilia nyt viikon ja tykkään siitä kovasti. Se tuoksuu miedon raikkaalle, eikä sisällä tuoksuallergeeneja (tuoksu tulee luonnonaineista, muttei ole yhtään lääkemäinen). Öljy imeytyy ihoon kohtuullisen nopeasti ja kosteuttaa mukavasti. Kun öljyä sivelee kroppaan illalla suihkun jälkeen, iho on vielä aamullakin ihanan pehmeä. Öljy on myös riittoisaa: pieni tippa riittää laajalle alueelle.


Baby-tuotesarjassa on vauvaöljyn lisäksi kasvorasva, suojavoide, vartalovoide, kylpyvaahto sekä hius- ja vartaloshampoo. Ja kyllä, niitä kaikkia voi aikuinenkin käyttää. Ainoastaan shampoota ei suositella aikuisten käsitellyille tai värjätyille hiuksille, sillä se on niille liian hoitava. 

Shampoota sopii silti aikuisenkin käyttöön vartaloshampoona ja se on itse asiassa sellaisena minusta jopa suositeltavaa. Testasin saamaani näytettä sheivailun yhteydessä ja rakastuin kertaheitolla. Öljymäinen suihkugeeli vaahtosi lempeästi ja pysyi hyvin iholla höyläämisen ajan toisin kuin perinteinen sheivausvaahto, joka tuntuu haihtuvan todella nopeasti taivaan tuuliin. Hair & Body Wash myös pehmensi ihoni niin uskomattoman silkkiseksi, että olisin varmaan pärjännyt ilman kosteusvoidettakin. Sivelin kuitenkin sheivatuille säärilleni vielä sarjan vauvaöljyä ja avot. 

Täytyy sanoa, etten muista, milloin muulloin sääreni olisivat olleet niin silkinpehmeät. Aivan taivaallisen ihana tuote tuo Hair & Body Wash! Ja kun siihen päälle vielä lisää vauvaöljyn, niin... olen löytänyt luottovartalotuotteeni <3 Voin vain kuvitella, kuinka paljon vauvan iho tykkää tuotteista, kun ne toimivat aikuisellakin noin jumalaisen hyvin.     
    


Erityisplussaa Sophie the Giraffe Baby -sarjalle tulee vielä myös suomalaisuudesta, sertifioinnista, pakkausmateriaalien kierrätettävyydestä ja siitä, että tuotteiden nettomyynnistä lahjoitetaan prosentti hyväntekeväisyyteen lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tätä sarjaa ei tarvitse kyllä turhaan hehkuttaa!     
 

4 kommenttia:

  1. Kuullostaa kyllä tosi ihanalta! Täytyy miettiä, jos vaikka itsekin saisin aikaiseksi ostaa jotain.. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, noi olis ihania ;) ja kiitos muistutuksesta, täytyypä kaivaa lahjakirahvi käyttöön!

    VastaaPoista

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)