keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kahvilla Johan & Nyströmillä

En tiedä miksi en ole aiemmin käynyt Johan & Nyströmillä, vaikka kahvila sijaitsee hyvällä paikalla Katajanokalla (Kanavanranta 7C) eli suhteellisen lähellä keskustaa. Olin kyllä kuullut siitä, mutta usein tulee pyörittyä vain niissä samoissa tutuissa paikoissa, joissa on tottunut käymään. Niin väärin! No, nyt viimein ryhdistäydyin ja kokeilin jotain uutta. Täytyy sanoa, ettei käynti Johan & Nyströmillä takuulla jäänyt viimeiseksi! 

Kuva: Johan & Nyström


Vuonna 2004 perustetun kahvilan kahvi paahdetaan käsin kahdella, vuosimallia -56 olevalla paahtimella pienissä erissä. Johan & Nyström uskoo, että kyseinen hidas käsin paahtaminen saa kahvista esiin sen parhaat puolet. Ja sanoisin, että ainakin se kahvi, jota itse maistoin oli todella hyvää!     

Kahvila suosii reilua kauppaa, luomua ja Direct Trade -toimintamallia. Kaikki tarjolla olevat kakut ovat raakakakkuja ja lisäksi tarjolla on perinteisiä kahvilaherkkuja, suolaisia sandwichejä ja quicheita. 


Henkilökunta ja palvelu oli todella ystävällistä ja muutenkin paikassa oli sellainen fiilis ja energia, että tuntui kuin olisi omassa olohuoneessaan. Hämärä valaistus toi lisätunnelmaa.



Otin sumatralaista kahvia ja minttu-suklaaraakakakun. Kahvi tarjoiltiin kotoisasti Muumi-mukista ja kuten jo sanottu, se oli todella hyvää, samoin kakku! Se oli juuri sopivan minttuinen, muttei kuitenkaan liian makea, kuten monet tavalliset kakut. Isäni, jonka kanssa olin päiväkahvilla, valitsi quichen. Se oli myös tosi hyvää, sain nimittäin maistaa palan :)

Minttu-suklaaraakakakku

Quiche


Voin lämpimästi suositella tätä kahvilaa! Ja aion todellakin mennä toistekin myös itse :)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)