lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kallion vintage-kierros osa 3: Wanhan Kaarlen aarteet

Kaarlenkadulla, Fridan marinan vieressä sijaitsee tavaroiden second hand -aarreaitta: Wanha Kaarle. Kaarlesta et siis löydä vaatteita, mutta tänne kannattaa suunnata, jos etsit nostalgisia koriste-esineitä.


Joku (ainakin varmaan mieheni:) voisi kutsua Wanhaa Kaarlea tavarataivaaksi, sillä hyllyt notkuvat purkkia, purnukkaa ja lasia. Lasten lelujakin bongasin: keinuhevonen, nukenrattaat ja Brion kävelyvaunut jäivät päällimmäisenä mieleen. 


Katto on täynnä myynnissä olevia lamppuja ja posliiniakin löytyy. Olipa siellä myös afrikkalainen naamio ja balalaikka odottamassa oikeaa ostajaa. Suurimmaksi osin Kaarlessa taitaa kuitenkin olla keittiöväleitä ja astioita (myös muovisia). Sisään astuessa tulee tosin sellainen fiilis, että kun vähän kiertelee ja katselee, täältä voi löytää ihan mitä vain. 

Kovin ison käsilaukun kanssa ei ehkä kuitenkaan kannata lähteä liikkeelle, sillä Wanha Kaarle on melko pieni. Kun tavaraa on silti paljon ja hyllyvälit kapeat, jouduin katsomaan etten vahingossa tempaise ohi kulkiessani laukun kulmalla laseja tai muita tavaroita lattialle.


 
Vanhat padat ja kattilat olisivat aivan ihania koristeita keittiöön, mutta meillä ei ole niille siellä oikein paikkaa, joten tyydyin vain ihastelemaan ja kuvaamaan värikkäitä patoja. Yhden purnukan kyllä ostin. Siihen voi laittaa vaikka teepusseja :) 


Löysin myös olkkariimme hienon ja todella vanhan maapallon ja eteiseen vanhan matkalaukun. Tai matkasalkku se taitaa enemmänkin olla. Joka tapauksessa juuri sellainen, jota olen etsinytkin. Se oli myös niin pieni, että uskalsin ostaa sen ilman mittanauhaa.


Ostokseni :)

Wanhan Kaarlen myyjän eli omistajan kanssa kannattaa muuten keskustella hinnoista, sillä tinkimisvaraa löytyi kysyttäessä. Sainkin neuvoteltua omille ostoksilleni ihan hyvän pakettihinnan :)  
   

4 kommenttia:

  1. Uu, taivas tosiaankin. Pitääpä piipahtaa! Varsinkin nuo lelut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuolta kyllä voi tehdä vaikka mitä löytöjä :)

      Poista
  2. Iiiiihhh!! Määki haluuuunnn!! Saat viedä mut tuonne joskus :))

    VastaaPoista

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)