Jonottamisen tuska... vai riemu?

Kampissa pidettiin tänään Ruohonjuuren ystävämyynti. En ole aiemmin koskaan edes tiennyt moisia järjestettävän (shame on me), saati sitten käynyt paikan päällä, mutta nyt kunnostauduin asian suhteen. Ja koin melkoisen yllärin, kun pölähdin Salomonkadulle klo 11.50 -  ystävämyynnin oli määrä alkaa klo 12. (Tosin myöhemmin ilmeni, että olin lukenut mailiini kilahtaneen tiedotteen huolimattomasti, sillä kantiskortilla olisi päässyt sisään jo klo 11... noooo, seuraavan kerran tiedän tämänkin.) Mutta niin, minulla ei ollut käynyt pienessä mielessäkään, että ystävämyyntiin voisi olla jonoa. Tai siis, en ollut ajatellut etteivät kaikki halukkaat mahtuisikaan kerralla Ruohonjuuren toimistoon, jossa ystis pidettiin. Mutta jep, jono sinne oli ja pitkä se olikin. 

Jonon alkupää, joka jatkui vielä piiiiiitkälle taakse. 

Eihän siinä sitten auttanut kuin mennä sen monimetrisen jonon perälle. En uskalla lähteä arvailemaan kuinka pitkä jono oikeasti oli. Jospa se kertoo jotain, että koko kauppareissuun (sisälle jonottamiseen, hyllyjen kiertämiseen ja tavaroiden keräämiseen plus kassajonottamiseen) kului kaikkiaan sellainen reilu tunti. Ei sinänsä mikään överipaha, mutta olin ajatellut, että siihen menisi max 15 min. 

Eipä siinä. Sattui nimittäin niin, että taakseni tuli eräs noin 50-60-vuotias nainen ja hänen taakseen noin 70-80-vuotias nainen (toivottavasti ikäarvioni meni edes suunnilleen oikein, ihmisten ikien arvioiminen kun on välillä niin pirun vaikeaa!) ja aloimme jutella kolmisin niitä näitä. Edessämme jonotti vielä noin kolmekymppinen (eli suunnilleen ikäiseni) nainen, joka liittyi neljäntenä keskusteluumme. Ja täytyypä sanoa, että välillä todella yllätyn siitä, miten mielenkiintoisia keskusteluja voi syntyä täysin spontaanisti, yllättävissä paikoissa ja vieä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa kun vain pitää mielensä avoimena :)

Juttelimme jonotuksen aikana muun muassa raakasuklaasta, luomuruoasta, haaveistamme, naisten tansseista, onnesta, energiasyöpöistä, negatiivisuudesta ja sen leviämisestä muihin ihmisiin sekä siitä, että onnellisuus on lopulta jokaisen omissa käsissä eli siis ihmisen oma valinta. Pääsimme siis aika syviin vesiin :) 

Tuo suhteessa lyhyt kohtaaminen näiden kolmen ventovieraan ja eri ikäpolvia edustavan naisen kanssa tuntui jotenkin aika mielettömältä. Tai siis, että meillä juttu luisti heti, toiset olivat samalla aaltopituudella kuin minäkin ja he olivat lämpimiä, nauravaisia, avoimia ja ystävällisiä. Sellaisten ihmisten kanssa on mukava jutella. Jonotusaika hurahti ohi niin, etten edes huomannut. Nauroimmekin, että tässähän riittäisi puhuttavaa vielä sen verran, että eiköhän mennä uudestaan tuonne jonon perälle :) Mietin siinä, että tällaisia kohtaamisia pitäisi olla enemmän, sillä niin hyvä mieli siitä jäi.

Ostosaaliini.

.... ja jäi siitä reissusta toki jotain konkreettistakin käteen: kassillinen luomupöperöä :) Nyt taas voi kokkailla kaikkea kivaa!