Tärkeintä on.... rakkaus

Olen viime aikoina ollut suurten juttujen äärellä. Niiden teemojen, joita elämän suuriksi kysymyksiksikin voisi kutsua. Tähän inspiraatiota on antanut pari viikkoa sitten Ylellä startannut Docventures. Ihan loistava ohjelma muuten, en voi kuin suositella mitä lämpimimmin! :)

Ohjelmassa Madventuresista tuttu kaksikko, Riku ja Tunna, johdattavat yleisön aluksi viikon teemaan. Teemoja on yhteensä 12 ja niiden tiimoilta katsotaan isäntäkaksikon valitsemia dokkareita, joiden ideana on koota tiukka paketti ajatuksia herättäviä näkökulmia, ajatuksella mitä jokaisen tulisi tietää maailmasta.

Jokaisessa jaksossa on myös asiantuntijavieras. Hänen (sekä kotiyleisön) kanssaan katsotaan viikon dokumentti ja lopuksi keskustellaan aiheesta.

Viime viikon jakso käsitteli taloutta. Mutta oli Four Horsemen muutenkin todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä! 

Kun sitten seuraavana päivänä katsoin elokuvaa nimeltä Australia, tajuntaani iski ajatus, joka ehkä kuulostaa kovin kliseisen naurettavalta. Itsestäänselvyydeltäkin ehkä. Mutta silti, vaikka tuo tieto on ollut minunkin silmieni edessä koko ajan (esimerkiksi Ilkka Tyynelä puhui samasta asiasta), en ole nähnyt sitä kunnolla. Tai ainakaan ymmärtänyt kunnolla, siitäkin huolimatta, että luulin ymmärtäneeni. Kun tajusin, oloni olikin siksi vähän kuin hevosella, jolta otetaan laput silmiltä ja yhtäkkiä se näkeekin koko näkökentänttänsä laajuudelta, eikä vain juuri ja juuri eteensä. Mutta kai se vain niin on, että ihminen tarvitsee kertausta :)

Four Horsemen -dokumentti käsitteli tämän maailman suurta ongelmaa eli rahan ja vallan ahneutta. Siinä esitettiin kuitenkin myös ajatus, johon törmää myös aika monissa kirjoissa ja elokuvissa: millään muulla ei lopulta ole merkitystä kuin toisilla ihmisillä. Eli siis kiintymyksellä, rakkaudella ja yhteistyöllä. Elämä on tyhjää ja merkityksetöntä, jos ei ole ketään, kenen kanssa jakaa ajatuksiaan, onneaan tai suruaan. 

Ehkäpä siis vain yhteistyön kautta ihmiskunta voi menestyä ja elää hyvinvoivana. Mutta jos jokainen tavoittelee vain omaa etuaan, ei kyllä päästä kovin pitkälle. Silloin kuvaan tulee nopeasti mukaan myös kateus, negatiivisuus ja halu tuhota kilpailijat keinolla millä hyvänsä. Uskallan kuitenkin väittää, että kateus ja oman edun tavoittelu toisten onnistumisen kustannuksella eivät kuitenkaan lopulta tee ketään onnelliseksi, päinvastoin. 

Jos taas yhä useampi suhtautuisikin elämään niin, että yksi sen tarkoitus on rakastaa, moni ihminen voisi todennäköisesti paljon paremmin. Tekemällä läheiset onnellisiksi, tulee nimittäin itsekin onneliseksi. Teoriassahan se on helppoa, käytännössä ehkä mahdotonta (siis se, että kaikki omaksuisivat tämän ajatuksen). Joka tapauksessa asiaan voi vaikuttaa ainakin omalta osaltaan ja jo se on minusta paljon. 

Siispä, jatkossa pyrin entistäkin tarmokkaammin tietoisesti siihen, että jos voin ilahduttaa edes yhden ihmisen päivää, saada jonkun hymyilemään tai tuntemaan olonsa paremmaksi, en ole elänyt turhaan! :)