keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ajattele itsesi onnelliseksi

Luin hiljattain James Allenin kirjoittaman, yli sata vuotta sitten ilmestyneen teoksen Ajatuksen voima (Basam Books 2008). Kirja kolahti ja kovaa, sillä siinä oli paljon samantyylisiä ajatuksia kuin Äitini tuulessa.

Kirjan ydinajatuksen voi tiivistää tähän: ihminen joko luo tai tuhoaa itse itsensä omilla ajatuksillaan. Eli jokainen on omien ajatustensa herra ja siten myös oman onnensa seppä.

Allen on sitä mieltä, että sattumaa ei ole olemassa, vaan kaikki, mitä kullekin milläkin hetkellä tapahtuu, johtuu hänen ajatuksistaan. Eli ihminen ei ole vain ajatustensa luoja, vaan myös luonteensa muokkaaja sekä olosuhteidensa, ympäristönsä ja kohtalonsa tekijä ja muotoilija. Ensi alkuun ajatus tuntuu hieman rajulta, mutta itse asiassa Allen taitaa olla hyvin lähellä totuutta, ellei jopa aivan asian ytimessä.


Vanha totuushan on se, että ympäristöään tai toisia ihmisiä ei voi muuttaa, mutta omia asenteitaan ja ajatuksiaan heitä kohtaan sen sijaan voi. On itse asiassa aika pysäyttävää huomata, kuinka tehokkaasti se toimii. Esimerkiksi se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, on pitkälti lähtöisin omasta ajattelusta. Tajusin tämän vasta muutama vuosi sitten haastatellessani parisuhdekouluttaja Sari Liljeströmiä, mutta muistan sen hetken ja hänen sanansa vieläkin. Tuntui melkein kuin lamppu olisi syttynyt päässäni: kaikki on lähtöisin omasta itsestä, omista ajatuksista ja omasta tavasta havainnoida maailmaa. Tätä voi soveltaa niin parisuhteeseen kuin mihin tahansa muuhunkin ihmissuhteeseen elämässä. Ja koska olen törmännyt tähän ajatukseen nyt jo monesti muissakin yhteyksissä (myös Allenin kirjaa lukiessani), uskon siihen aina vain vahvemmin.  

Tästä on helppo ottaa käytännön esimerkki parisuhteesta. Ajatellaanpa, että näät puolisossasi vain hänen huonot puolensa, joista myös muistat mainita usein. Syytät riidoissa aina vain toista ja sitä, että hän on niin hankala. Jos sen sijaan pysähtyisit miettimään omia tunteitasi ja sitä, miksi reagoit kulloinkin niin kuin reagoit, asiat voisivat alkaa kehittyä ihan toiselle tasolle. Koska väistämättä kunnioituksesi ja arvostuksesi puolisoasi kohtaan alkavat ajan mittaan laskea, jos keskityt vain hänen huonoihin puoliinsa. Sitä ei kuitenkaan moni tajua ennen kuin toinen alkaa ärsyttää ihan kaikessa. Jos sen sijaan niiden huonojen puolien sijaan keskittyisikin toisen myönteisiin piirteisiin ja asioiden positiivisiin puoliin, voisi omaa ajatteluaan muuttamalla muuttaa arvostustaan toista kohtaa ja siten koko parisuhdetta parempaan suuntaan.

Allenin mukaan ihminen on usein innokas kehittämään olosuhteitaan, mutta haluton kehittämään itseään. Niinpä hän juuttuu paikoilleen. Sen sijaan ihminen, joka ei pelkää asettaa itseään alttiiksi, ei koskaan epäonnistu sen tavoitteen saavuttamisessa, jonka on asettanut päämääräkseen. Toisin sanoen on turhaa syyttää olosuhteita tai ympäristöä epäonnestaan tai onnettomuudestaan, koska jokainen rakentaa olosuhteensa itse käytöksellään ja asenteillaan. Esimerkiksi köyhä vajoaa kurjuuteen vasta, kun alkaa pitää osaansa taakkana, joka on hänelle epäoikeudenmukaisesti langetettu.

 
Samoin myös  sairaus tai terveys kasvavat monessa kohtaa ajatuksista, koska mieli on kehon palvelija. Jos esimerkiksi jatkuvasti elää sairauden pelossa, varmasti sairastuu. Ahdistus ja pelko vaikuttavat kehoon ja sallivat sen päästää sairauden sisäänsä. Olen varma, ettei se ole vain sattumaa, että jotkut ovat kipeänä jatkuvasti ja toiset taas eivät juuri koskaan; minusta on ihan selvää, että ajatuksilla, elämänasenteella ja sisäisellä tasapainolla tai tasapainottomuudella on vaikutusta asiaan. 

Samasta syystä toiset koviakin kokeneet sen kuin mennä porskuttavat eteenpäin, kun taas toiset ovat jatkuvasti tyytymättömiä elämäänsä - vaikka asiat olisivat kuinka hyvin. He vain eivät jostain syystä nää sitä, koska heidän ajatusmaailmansa on jollain tapaa vääristynyt. 

Uskon siihen, että kaikki asiat tapahtuvat jostain syystä. Kaikessa - niin hyvissä asioissa kuin vastoinkäymisissäkin - on meille joku opetus, kun vain osaa sen nähdä ja ottaa opin vastaan. Näin ollen kasvamme ja kehitymme koko ajan ihmisinä ja se onkin mielestäni yksi tämän elämän tarkoitus ja hienous.      
   

2 kommenttia:

  1. Tätä täytyy kyllä reenata ;)
    Osaisitko itse heittää jonkin esimerkin omasta elämästäsi, jossa asenne/ajatukset on kääntänyt asian hyväksi/huonoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkkejä olisi paljonkin molemmista tapauksista, mutta eräs hiljan tapahtunut oivallus voisi toimia tässä kohtaa parhaiten: Jokaisella on varmasti (tai ainakin toivottavasti) joku haave tai tavoite, jonka toivoisi toteutuvan. Sellainen, jota kohti yrittää parhaalla mahdollisella taidollaan ja työllä pyrkiä.

      Jos kuitenkin käy niin, ettei se tavoite heti näytä toteutuvan, unohtuu helposti elämään jossittelu-tilassa (esim. jos minulla vain olisi se työpaikka), jossa ajattelee kaiken olevan paremmin ja surkuttelemaan nykyhetkeä, jossa asiat eivät ole niin kuin niiden toivoisi olevan, tämä hetki jää elämättä ja kokematta. Tai ainakaan siitä ei nauti samalla tavoin kuin siitä voisi nauttia ilman sen miettimistä, että asiat olisivat jollain toisella tavalla kuin miten ne tällä hetkellä ovat.

      Tajusin siis, että koska elämä tapahtuu tässä ja nyt, se pitää elää tässä ja nyt - täysillä joka hetkestä nauttien. Edelleen on toki hyvä tavoitella niitä itselleen asettamiaan määränpäitä, mutta ei nykyhetken kustannuksella. Kun omat ajatuksensa kääntää niin, että kaikelle on aikansa ja vielä tulee se hetki, jolloin asioiden on tarkoitus tapahtua, mutta koska vielä ei ole se hetki, kannattaa tästä matkastakin nauttia murehtimatta. Ja yrittää löytää tästä hetkestä ne hyvät puolet, koska oikeastihan asiat ovat vallan hyvin jo nyt :)

      Tuohan ei sinällään mikään uusi juttu edes ole, mutta välillä sen jotenkin vain unohtaa.

      Poista

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)