Proteiini
Jotta hiukset kukoistaisivat, tulisi päivittäin jokaiselle aterialla nauttia kohtuullisesti hyviä proteiineja. Hiusten kannalta parhaat protskut saa joko erilaisista kaloista, kanasta, kalkkunasta tai muusta valkoisesta lihasta ja luomukananmunista.
Kananmuna on erityisen täydellistä ravintoa etenkin hiuksien kannalta, sillä se sisältää lähes kaikkia ihmiselle tarpeellisia ravintoaineita. Ainoastaan kuitua ja C-vitamiinia siinä ei ole. Valtaosa vitamiineista, kuten rasvaliukoiset A-, D-, E- ja K-vitamiinit, sijaitsevat keltuaisessa. Lisäksi kananmunassa on hyvälaatuista proteiinia ja runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, fosforia, mangaania, sinkkiä, kuparia, jodia ja seleeniä. Kasvissyöjienkin kannattaisi syödä yksi kananmuna päivässä, sillä se sisältää myös muun muassa puolet B12-vitamiinin päivittäisestä saantisuosituksesta.
Vesi
Myös veden juominen on tärkeää. Sitä tulisi kumota vähintään 1 - 2,5 litraa, riippuen koosta ja hikoilun määrästä.
Rasvat
Kolmanneksi tärkein ravinne hiusten kannalta on rasva. Siispä voita (kohtuudella) leivälle ja paljon paljon kylmäpuristettuja kasviöljyjä esim. lisättynä salaattiin tai pirtelöihin. Erityisesti sellaiset öljyt, joissa on omega-3 vähintään kaksi kertaa enemmän kuin omega-6:sta, ovat hyviä. Esimerkiksi Udo's oil ja camelinaöljy. Kalaöljykapselit ovat myös hyviä (huom. ei siis kalanmaksa vaan kala) samoin pähkinät ja siemenet.
Hiilarit
Hiilihydraatit sitovat proteiinin hiukseen. Siksi kannattaa syödä päivittäin runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Jos on pakastanut marjat, ne kannattaa sulattaa jääkaapissa tai huoneenlämmössä, sillä keittäminen tuhoaa C-vitamiinia ja mikro vie marjoista kokonaan entsyymit. Hyviä hiilareita saa myös täysjyväviljasta.
Ihan hirveästi nämä tiedot eivät omaa ruokavaliotani muuttaneet, sillä söin jo muutenkin tämän tyyppisesti. Lisäsin kuitenkin entisestäänkin öljyjä ja jätin myös lehmän maidon pois, koska sen todettiin haurastuttavan hiuksiani ja aiheuttavan muutenkin yliherkkyyttä. Lisäksi syön nyt päivittäin yhden luomukananmunan. Olen kyllä ennenkin syönyt paljon kananmunia, mutten välttämättä päivittäin.
Mielenkiinnolla odotan, näkyvätkö nämä muutokset ruokavaliossani milloin tukassa. Odotan tuloksia kuitenkin aikaisintaan vasta vuoden tai puolentoista päästä, koska hiukset valitettavasti kasvavat melko hitaasti.
Inspiskuvat: Hippie Style
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)