Ystäväni oli taas kerran kattanut pöydän koreaksi (hän on kuuluisia runsaista ja maistuvista synttäritarjoiluistaan <3) ja me muut saimme vain nautiskella syömisestä ja kuulumisten vaihtamisesta. Tällä kertaa myös toisen ystäväni yksivuotias tytär pääsi mukaan brunsseilemaan, vaikkei ihan vielä tainnut syödä hänelle katetulta kahvikuppi- ja lautassetiltä ;)
Ihan mahtava lahja minusta! Tykkään muutenkin hirmuisen paljon aineettomista lahjoista ja niihin sisältyvästä ajatuksesta, että kun kaikilla on jo kaikkea, niin koetaan mieluummin elämyksiä yhdessä <3
Namia oli! Tällaisia brunsseja pitäisi harrastaa enemmän ihan muutenkin vaan :)
Jei! <3 -anna
VastaaPoista<3
PoistaNamia :) Kelpais kyllä mullekin. Mikä oli brunssin menu?
VastaaPoistaSe taisi olla seuraava: mansikkaisen kuohuva alkumalja, salaattia (cashewpähkinä-juusto-cantaloupemeloni), mustikka-smoothie, leipää lisukkeineen ja hedelmiä (banaania, mansikoita, ananasta, hunajamelonia ja viinirypäleitä).
PoistaJälkkäriksi olisi ollut vielä köyhiä ritareita kermavaahdolla ja mansikoilla, mutta olin jo niin täynnä, että jouduin jättämään ne väliin. Juomaksi tietty kahvia, teetä, vettä ja omena- tai appelsiinimehua :) Ihan siis kuin jossain ravintolassa olisi oltu <3